Tyynimeri eli Tyyni valtameri (vanh. Iso valtameri[1]) on maailman suurin merialue, joka ulottuu pohjoisesta Arktikselta etelään Antarktikselle ja lännestä Aasian ja Australian mantereilta itään Pohjois- ja Etelä-Amerikan mantereille.
Saaret
Tyynessämeressä on noin 25 000 saarta, joista asuttuja on noin 1 500[2]. Eteläisen Tyynenmeren valtavaa saaristoaluetta kutsutaan yleisnimellä Oseania. Kansainvälinen päivämääräraja kulkee Tyynenmeren ja Oseanian poikki.
Nimi
Tyynenmeren nimi tulee löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin antamasta latinankielisestä nimestä Mare Pacificum.

Historiaa
Ihmiset tulivat Tyynenmeren saarille alun perin Kaakkois-Aasian mantereelta ja saaristosta. Aluksi he asuttivat Melanesian, mistä he levittäytyivät Mikronesiaan ja itään Polynesiaan pitkien merimatkojen yli. Tämä muuttoaalto alkoi 3 000 – 4 000 vuotta sitten ja saavutti päätöksensä, kun maorit asuttivat Uuden-Seelannin 1 000 vuotta sitten.[5]
Espanjalaiset ja portugalilaiset löysivät Tyynellemerelle 1500-luvun alussa. Espanjalainen löytöretkeilijä Vasco Núñez de Balboa ylitti Panamankannaksen vuonna 1513, ja Fernão de Magalhães purjehti Tyynellämerellä maailmanympäripurjehduksensa aikana 1519–1522. Vuonna 1564 konkistadorit purjehtivat meren yli Meksikosta Filippiineille ja Mariaanien saarille.
1500-luku
1500-luku oli espanjalaisten valtakautta heidän laivojensa purjehtiessa Espanjasta Filippiineille Uuteen-Guineaan ja Salomonsaarille. Espanjalaiset kauppalaivat purjehtivat Tyynenmeren yli kerran tai kaksi vuodessa Manilan ja Acapulcon välillä. 1500-luvun lopulla Ragusasta (Dubrovnikista) kotoisin ollut Vice Bune purjehti lounaisella Tyynellämerellä ja löysi muun muassa Vanuatun.
1600-luku
1600-luvulla hollantilaiset hallitsivat löytöretkeilyä ja kauppaa purjehtien eteläisen Afrikan ympäri; Abel Janszoon Tasman löysi Tasmanian ja Uuden-Seelannin vuonna 1642. Ragusanilaiset kauppiaat hallitsivat kauppaa Melanesiassa.
1700-luku
1700-luvulla löytöretkeily Tyynellämerellä kiihtyi: venäläiset tutkivat Alaskaa ja Aleuttien saaria, ranskalaiset Polynesiaa, ja brittiläinen James Cook teki kolme matkaa Tyynellämerellä.
1800-luku
1800-luvulla Iso-Britannia ja Ranska – myöhemmin myös Yhdysvallat – miehittivät suurta osaa Oseaniaa. 1800-luvun loppupuolella tehtiin tieteellisesti merkittäviä tutkimusmatkoja: brittiläisen HMS Beaglen (mukana Charles Darwin), yhdysvaltalaisen USS Tuscaroran ja saksalaisen Gazellen purjehdusmatkat.
Japanilaiset ottivat vuoteen 1914 mennessä haltuunsa läntisen Tyynenmeren, ja he valloittivat monia muita saaria Toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat oli vallannut Filippiinit vuonna 1898. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat hallitsi Tyyntämerta.
